Rokotetuotannon uusimmat läpimurrot ja rokotteiden tulo helpottavat maailmantaloutta vuonna 2021, mutta lyhyen tähtäimen haasteet tuovat silti mukanaan riskejä.

Maailmanlaajuinen luottovakuutusyhtiö Allianz Trade arvioi tuoreiden lukujen pohjalta, että rokotteiden tulo vauhdittaa talouden +4,6 prosentin kasvuun vuonna 2021, mitä seuraa vuonna 2022 tasainen +3,8 prosentin elpyminen.

”Vaikuttaa siltä, että tilanne huononee ennen kun se alkaa jälleen parantua”, Allianz Traden Risk, Information, Claims & Collection -osaston johtaja Kirsten Neergaard sanoo.

”Talouden elpymistä kesällä ja syksyllä 2020 seurasi pandemian toinen aalto, joka toi mukanaan uusia rajoituksia. Tällä hetkellä elämme pientä taantumaa, mutta varovainen elpyminen voi alkaa, mikäli rokotukset pääsevät alkamaan suunnitellusti”, hän lisää.

Rokotteiden talousvaikutuksissa on kyse luottamuksesta

Etenkin toimituksiin liittyvistä haasteista huolimatta Allianz Trade odottaa, että haavoittuvimmassa asemassa oleva väestö saadaan rokotettua kesän 2021 loppuun mennessä. Tämä edistää talouden kasvua vuoden 2021 toisella puoliskolla.

Rokotteiden talousvaikutuksissa on kyse luottamuksesta. Rokotteiden saatavuus luo luottamusta palvelutalouden uuteen nousuun, antaa kuluttajille rohkeutta säästöjen käyttöön ja herättää yrityksissä luottamusta ryhtyä uusiin investointeihin.

”Rokotteiden talousvaikutuksissa on loppujen lopuksi kyse luottamuksesta, ja odotammekin talouden teknistä elpymistä vuoden 2021 toisella puoliskolla. Tietyt toimialat tulevat kuitenkin elpymään vasta vuonna 2022”, Kirsten Neergaard toteaa.
 

Ilmailu- ja matkailualojen uskotaan palautuvan kriisiä edeltäneelle tasolle vasta vuoden 2023 aikana. Tämäkin arvio perustuu rokotteiden herättämään odotukseen vakaudesta.

”Rokotteiden tulo on erittäin tärkeää eniten kärsineille aloille. Covid-19 on tullut jäädäkseen. Rokotteet tuovat kuitenkin vakautta ja antavat näille aloille mahdollisuuden elpyä”, Kirsten Neergaard selittää.
 

Päättäjät paineen ja tarkkailun alla

Hallitusten toteuttamien tukijärjestelmien ja toimenpiteiden ansiosta konkurssien määrä laski vuoden 2020 toisella puoliskolla. Allianz Trade ennakoi kuitenkin viivästynyttä konkurssiaaltoa tukitoimien päätymisen myötä.

”On luultavaa, että joidenkin yritysten velkaantuminen on lisääntynyt, ja tukiverkon poistuessa on odotettavissa viiveellä tuleva konkurssiaalto,” Kirsten Neergaard toteaa.

Päättäjiin kohdistuu paljon painetta ja tarkkailua, ja onkin erittäin tärkeää tietää, milloin ja miten tukitoimet lopetetaan.

”Maailmantalous ei ole suinkaan vielä kuivilla. Odotamme päättäjien tarjoavan yrityksille tarvittavaa tukea toiminnan jatkamiseksi, kunnes talouden elpyminen alkaa vaikuttaa”, Neergaard lisää.
 

Pohjoismaissa odotettavissa maksukyvyttömyyttä

Vaikka rokotteiden maailmanlaajuinen jakelu on alkamassa, epävakaat ajat jatkuvat. Tilanteeseen vaikuttavat edelleen jaksotukseen ja siirtymiin liittyvät riskit (rajoitusten vaihtelut, rokotekampanjoiden politisointi ja politiikan tuki).

Vaikka Allianz Trade uskookin rokotteiden melko nopeaan saantiin Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa, Pohjoismaat eivät ole muusta maailmasta erillinen saareke.

”Pohjoismaiden talous on vahva ja terve, mutta yrityksille suunnattujen apupakettien vuoksi on odotettavissa, että tukitoimien loppuessa konkurssien määrä lisääntyy. Pohjoismaisiin yrityksiin voivat vaikuttaa myös esimerkiksi Espanjan ja Ison-Britannian tiukat rajoitukset”, Kirsten Neergaard sanoo.
Ruotsi 7%
Norja 18%
Tanska 27%
Suomi 15%


Vuodesta 2021 eteenpäin hyvä luotonhallinta ja vahva kassavirta ovat entistäkin tärkeämpiä.

”Kaikkein tärkeimpiä ovat kuitenkin oikea strategia sekä kumppanien, toimittajien ja asiakkaiden hyvä tuntemus. On tärkeää päästä tilanteen edelle”, Kirsten Neergard summaa.