Viivästyneet maksut ovat häiritseviä, hidastavat yrityksesi kasvua ja voivat pahimmassa tapauksessa johtaa konkurssiin.

Allianz Trade toteutti vuonna 2019 tutkimuksen, johon osallistui 25 000 pörssilistattua yritystä 36 eri maasta.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että asiakkaat maksavat laskunsa keskimäärin 65 päivässä. Elektroniikka-, kone-  ja rakennusteollisuuden aloilla laskujen maksamiseen kuluu keskimäärin 89 päivää.

Tutkimus osoitti myös, että yritykset pelkäävät  taloudellista taantumaa ja myöntävät siksi asiakkailleen luottoa aiempaa varovaisemmin.
Kun yrityksen maksukyky on asiakkaiden käsissä, on erityisen tärkeää tuntea asiakkaat hyvin – myöhässä maksetut laskut vaikuttavat nimittäin koko yritykseen.

Tarkista asiakkaan luottokelpoisuus säännöllisesti

Monen yrityksen maksukyky on epäilemättä  tällä hetkellä alhainen ja kovan paineen alla.  Siksi on tavallistakin tärkeämpää olla tietoinen asiakkaiden taloudellisesta tilanteesta ja maksuvalmiudesta. 80 prosenttia yritysten luottotappioista johtuu vanhoista asiakkaista, joiden luot-tokelpoisuutta ei seurata jatkuvasti.

Pidä siis aina huoli siitä, että olet ajan tasalla asiakkaidesi luottokelpoisuudesta ja toiminnasta markkinoilla.

  1. MYÖHÄSSÄ OLEVAT MAKSUT
     Yrittääkö asiakas muuttaa maksuehtoja tai eikö tämä enää noudata maksusopimusta? Tällöin on todennäköistä, että asiakkaan maksukyky on heikko.
  2. EPÄILYTTÄVIÄ LUOTTOPÄÄTÖKSIÄ
    Onko asiakas tehnyt epätavallisen suuren sopimuksen epäilyttävän yrityksen kanssa? Ole siinä tapauksessa varuillasi.
    Jos asiakkaan luotonarviointi ei ole kunnossa kyseisen yrityksen suhteen, ongelmia voi tulla vastaan.
  3. UUSI RAHOITUS
    Yrittääkö asiakas jatkuvasti saada uutta rahoitusta tai vaihtaako asiakas usein pankkia? Syy tähän voi olla, että asiakkaan nykyinen pankki ei enää myönnä asiakkaalle luottoa. Ole siis varovainen.
  4. LISÄÄNTYNYT TARKKAILU
    Onko asiakas jatkuvasti luotonantajien tarkkailun alaisena? Se voi johtua siitä, että asiakas ei maksa velkojaan.
  5. SELITYKSIÄ SELITYSTEN PERÄÄN
    Antaako asiakas toistuvasti erilaisia selityksiä puuttuville maksuilleen? Myös tämä voi olla merkki maksuvaikeuksista.

”Sisäiset käytännöt tarjoavat toimintaohjeita ongelmatilanteissa. Tällöin myös asiakkaasi saavat hyvää ja asiantuntevaa asiakaspalvelua, sillä asiakaskontaktit eivät ole pelkästään tapauskohtaisia vaan järjestelmällisiä  
ja harkittuja.”
Heikki Näreaho
avainasiakaspäällikkö, Allianz Trade